Buorre Fanas-Jovnna, buorre Lappi universitehta rektor, buorit olbmot. Buorre Sámi giellaváhku buohkaide.

Hyvä Vene-Jouni, hyvä Lapin yliopiston rehtori, arvoisat kollegat ja ystävät. Hyvää saamen kielten viikkoa! Sen kunniaksi aion puhua tänään saameksi ja suomeksi. Uhanalaisten alkuperäiskansakielten käyttäminen tiloissa ja tilaisuuksissa, joista ne ovat olleet pitkään ulossuljettuja, on tapa murtaa niitä epätasa-arvoisia käytänteitä, jotka osaltaan ovat olleet myötävaikuttamassa siihen, että kaikki saamen kielet ovat nykyään uhanalaisia tai erittäin uhanalaisia. Kieli, ja kuten esimerkiksi Tenojokilaakson ylirajainen pohjoissaamen murre, kantaa mukanaan ja ylläpitää perinteistä tietoa. Tenonveneen – jota tänään olemme juhlistamassa täällä – voi taas nähdä tämän perinteisen tiedon ja kielen materiaalisena ilmestymismuotona. Se on osaamisen ja taidon ja tuhatvuotisen monilajisen yhteiselon monumentti.

Mun lean fanasdahkkiid sogas. Mu áddjá Luobbal-Sámmol ealihii bearraša geres- ja fanasdujiin (su iežas sániiguin: In mun olu gal leat duddjon, muhto fatnasiid máŋggalogi ja gerresiid badjel čuođi). Mu áhčči lea bajásšaddan fuolahasaid siste ja lea maid duddjon fatnasa, son máhttá maid sidjádit ja ávnnastit fanasmuoraid. Mun iežan beali máhtán suhkat fatnasiin. Vaikko dán gease in dáidán gal oktiige suhkat. Muhto máhtášin gal!

Mun ja mu eallinvuorbi, masa ii gula fatnasiid duddjon eaige fatnasat muđuige, lea buorre ovdamearka manin dát deanu fanas dáppe ja Deatnu-fitnu leat nu mávssolaččat. Fitnu dihtii mun lean beassan guldalit Fanas-Joavnna ságaid, oahppat fanasduojis ja muitán ja oahppan sániid.  Lean velába beassan oahpahallat fanassániid suomagilliige.

Karen Jomppanen jearahalai mu ádjá Luobbal-Sámmola su ruovttus Mierašluobbalis moadde jagi ovdal ádjá jápmima. Dát jearahallan gávdno Yle Sámi Ealli Arkiivvas (https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/05/09/luobbal-sammola-ravvagat-reagaid-gerresiid-ja-fatnasiid-rahkadeapmai ). Go ráhkkanin čállit dán sáhkavuoru, guldalin sudno ságastallama. Áddjá jámii, go mun ledjen guovttejahkásaš, de mus eai leat sus muittut. Mu váibmu leage illudan, go lean báddema bokte sáhttán guldalit su suopmana áiggi ordaráji duohken. Oasáš su dieđus ja máhtus lea vurkejuvvon, go gii nu áiggil fuobmái su jearahallat ja vurket jearahallama. Dieppe bokte fas máhcan Deatnu-fitnui. Maiddái dán fitnus gii nu fuobmái vurket ja vurkkodit binnáža ovtta čeahpes olbmo dáidduin. Ja nu lea dieđut ja máhttu, mat dálá máilmmis leat seammá áitatvuložat go min giellage, rádjosis moanain hámiin. Sánit, govat ja vel ieš fanasge leat dál dáppe, vai mii – aisttan Fanas-Joavnna, sáhttit vel boahttevuođasge diehtit makkár lea deanofanas.

Minä olen veneentekijöiden suvusta. Isoisäni Sammeli Aikio teki niin veneitä, ahkioita kuin rekiäkin, sekä niiden tekemiseen tarvittavia työkaluja, mitä taitoa hän piti aivan yhtä tärkeänä. Sammeli teki ensimmäisen veneensä – pienen järviveneen vanhan veneen kölipuuhun – 15-vuotiaana veneentekijä Jouni Helanderin auttamana. Sen jälkeen hän teki omiin ja muiden tarpeisiin puutöitä elämänsä loppuun asti. Toinen saamelainen käsityömestari, Karen Jomppanen kävi haastattelemassa isoisääni 1980-luvun alussa, pari vuotta ennen hänen kuolemaansa. Nauhoite on sittemmin talletettu osaksi Yle Sápmi Elävää arkistoa. Haastattelussa Sammeli toteaa, että ei hän uskalla sanoa tekevänsä parhaita veneitä, vain niin hyvän kuin osaa. Ja ovat hänen veneistään muut sen verran pitäneet, että aina ovat tilanneet seuraavan.

Sammeli teki kymmeniä veneitä elämänsä aikana. Meillä ei ole kuitenkaan yhtään valokuvaa hänestä veneenteossa. Hänen lapsistaan ei kukaan opetellut hänen taitojaan. (Haastattelua lainatakseni: Olen miettinyt, että liian taitavan isän pojista ei tule saman alan tekijöitä). Siksikin tämä nauhoite on minulle niin kallisarvoinen. Pieni osa áddján tiedoista ja taidoista on tallessa, koska Karen ymmärsi hänen osaamisensa arvon ja uhanalaisuuden ja talletti sen nauhalle. Siitä pääsenkin takaisin tähän hankkeeseen ja tähän veneeseen. Samalla tavalla tässä hankkeessa joku ymmärsi kerätä ja tallettaa yhden veneentekijän osaamisen. Sanojen, kuvien – ja mikä parasta – itse veneen muodossa pieni sirpale saamelaista perinteistä tietoa on muuttunut institutionaalisesti säilytettäväksi kulttuuriperinnöksi.

Dat mii lea dál fanas, lei oktii muorra. Dahje muorat, mat leat ávnnastuvvon iežaset iešvuođaid dihtii fanasávnnasin. Dat lea leamaš njealjejuolggat, mii lea guhton ja smirezastán. Ja dál dat leat šaddan fanasin guovttejuolggagiidda, mat galget Deanu ala bivdit juolggehemiid. Dahje nie livččii sáhttán leat. Muhto Deanu čázi juhkat, dat ii lean dán fatnasa oassi.

Go gullen, ahte Deatnu-fitnu lea háhkan fatnasa min universitehtii, báhcen smiehttat guđemuš opmodatlistui universitehta dan čáliha. Biddjojuvvogo dat fievrolistui, gos lea universitehta biillat ja heaŋgarat. Dohkohan dat gullá, fanas. Vai de dáidaga listui? Go sierra duodjelistu min universitehtas ii dáidde leat.

Dáiddan fanas oažžu juoga maid dat ii livččii ožžon fievrun. Vuosttažettiin agálaš eallima. Jus ii dáhpáhuva mihkkige katastrofaid, de dát fanas sáhttá leat olbmuid geahčastagaid vuolde vel 500 jagi geahčen, seamma ládje go vaikko beakkán Mona Lisa. Muhto seammás, dán ođđa kategoriserema mielde dat maid manaha juoidá. Dat massá olbmo guoskkaheami, go njuolggadusaid mielde dáidaga ii galgga duohtadit rabas gieđaiguin. Dáidaga ferte suddjet olbmo duolva suorpmain. Dáiddan fanas manaha oktavuođa olbmuide ja čáhcái, Detnui, lussii ja eará Deanuleagi heakkalaččaide. Dát fanas ii goassige beasa dovdat báruid, iige dan diljáide golgga eitto goddon luosa varra. Sáhttá jearrat, jus liiko suokkardallat sániid dego mun, leago dat dalle obbánássiinge luossafanas?

Minä olen aina ollut kiinnostunut metamorfooseista, asioiden muuttumisesta toisiksi, sekä asioista, jotka ovat samanaikaisesti monta asiaa. Asioista, jotka ovat yhtäaikaisesti olemassa monissa maailmoissa. Asioista, jotka eivät ole joko-tai vaan sekä-että. Kuten tämä vene. Se on monta asiaa yhtä aikaa ja se on jo kokenut elämänsä aikana muutoksia yhdestä toiseksi. Aluksi oli puu tai oikeastaan useita erilaisia puita, jotka ihmisten käsissä ja koneissa muuttuivat laudoiksi, kaariksi, köliksi, hankaimiksi ja airoiksi. Veneeksi. Tenon veneeksi. Lohiveneeksi. Vanhanmalliseksi kapeaksi jokiveneeksi, joka sopii erityisen hyvin sauvomiseen. Joen sijaan tämä vene lipuu nyt yliopiston käytävällä, ihmisten ja tiedon virrassa. Se on muuttunut – tai muutettu – taiteeksi, otettu osaksi Lapin yliopiston taidekokoelmaa ja sitä koskevat tästä eteenpäin taiteen käytännöt. Taiteeksi muuttuneena vene saa ikuisen elämän, se on turvassa ulkomaailman kuluttavilta voimilta. Mutta samalla se myös menettää jotain. Se menettää kosketuksen, mahdollisuuden hioutua sileäksi ihmisen kosketuksesta ja se joutuu elämään ikuisuutensa ilman vettä, kuivalla maalla. Se menettää paikkansa saamelaisessa monilajisessa yhteiselossa, jossa poro, koivu, mänty, ihminen, lohi ja Teno, koko Tenojokilaakso ja kaikki sitä asuttavat olennot, elävät vastavuoroisissa hoivasuhteissa.

Buot maid olmmoš duddjo lea duodji, dadjat mii. Nuortalaččat jurddašit vel viidát, sidjiide min barggutge leat tue’ jj, duodji. Buot eará meroštallamiid lassin, dát sápmelačča duddjon árbevirolaš deanofanas lea maid duodji. Dego Joavnnage geažidii ovtta jearahallamis, mánáid ráhkadit, fatnasiid duddjot.

Duodji lea juoga mii gávdno dušše sámiin ja daninge dan ja dan mearkkašumi sápmelaččaide lea váttis čilget earáide ja eará gillii. Mu jurddašeamis duodji galgá álohii leat ádnodiŋga, dan galgá sáhttit gávdni masa nu. Seammá oaivilis lea maid Karen Jomppanen, gii iežas girjjis Sámi giehtaduojit, čállá: ”Juohke duodjihan galgá čujuhit anolašvuhtii ja dás seammás dat galgá lea čáppis.”

Duodji lea čáppis go dat lea anolaš. Kánske danin duodji leage juoga, mii veahkeha min birget, dahká vejolažžan eallima sápmelažžan. Dego deanofanas dahká vejolažžan bivdit Deanu. Muhto geavatlaš beliid lassin duodji ja duojit dorjot birgema maid eará vugiiguin. Dego mu áddjárohkki čilgii jearahallamis: ” dujiiguin, dainhan ii gal dine, ii goit olu. Muhto mu mielas, vaikko ii dinege, de gánneha daid ráhkadit. Dan sujas ahte, miihan leat olbmot dakkárat ahte go mii ieža diehtit ja dovdat, de munhan ieš ráhkadan. Mun in geange dárbbaš duon ja duon dihtii gearjidit, jus dat veahkeha. Munhan sáhtán ieš ja dathan addá midjiide dakkár dorvvolašvuođadovddu. Ja dan dihtii dat gánneha. ” Dorvvolašvuođadovddu, dan mii buohkat dárbbašit, kánske eambbo go goassige ovdal dan nuppástuvvi máilmmis.

Ieš Karen Jomppanen maid čállá movt: ”movt máŋggat olbmot livčče siskkáldasat luvvosabbot ja lunddolabbot, jus sii sáhtášedje eambbo buđaldit ja vátnat gieđaiguin juoga oainnihahtti, dasgo giehtadujiid duddjon luvve olbmo jurddašeame váttisvuođaid, luvve árgabeaivvis ja dahká miela ilolažžan. Leago ollenge stuorát illu gávdnomis, go oaidnit luonddus fitnašuvvan ávdnasis vátnašuvvame iežas gieđain, ovdáneamen ja loahpas ollašuvvame gárvvisin, ođđa boađusin.”

Duodji lea dorvvolašvuohta ja duodji lea illu.

Saamelaisen tekemä perinteinen jokivene on väistämättä myös duodjia, saamelaista käsityötä. Duodjille tyypillisesti siinä yhdistyy kauneus ja käytännöllisyys. Voisi jopa sanoa, että duodji on kaunista, koska se on käytännöllistä, käyttötarkoitukseensa parhaalla mahdollisella tavalla sopivaa. Tenonvene on kaunis nimenomaan siksi, että se on niin käyttökelpoinen kalastettaessa pohjoisen joilla.

Käyttökelpoisuuden vuoksi duodji ja duddjon, duodjin tekeminen, ja niihin sitoutuvat perinteinen tieto ovatkin mahdollistaneet saamelaisen elämän Saamenmaalla sekä mahdollistavat saamelaiset tulevaisuudet. Kuten Sammeli Aikio selittää haastattelussaan: ”duodjin tekemisellähän ei tienaa, ei ainakaan paljoa. Mutta se ei tarkoita, ettei se olisi kannattavaa. Duodjin tekeminen kannattaa, koska me ihmiset haluamme osata ja tehdä itse, silloin ei tarvitse muita anella avuksi. Kun osaa tehdä itse, antaa se turvallisuuden tunteen. Ja siksi tekeminen kannattaa.”

Duodjin tekemisen merkitystä ihmisen hyvinvoinnille kuvaa myös Karen Jomppanen kirjoittaessaan kuinka ”ihmiset olisivat vapaampia ja luonnollisempia, jos he voisivat askarrella enemmän ja luoda käsillään jotain näkyvää, sillä käsitöiden tekeminen vapauttaa ihmisen ajattelemasta vaikeuksia, irrottaa arkipäivästä ja tekee mielen iloiseksi. Onko suurempaa iloa kuin nähdä luonnosta saadun raaka-aineen muotoutuvan omissa käsissä, kasvavan ja lopulta olevan edessämme valmiina, uutena luomuksena!”

Iloa ja turvallisuudentunnetta, niitä me kaikki tarvitsemme ilmastokriisin uhkaamassa maailmassa.

Loahpas háliidan cealkit dego Joavnna, buorre mátki fanas! Mun illudan duinna gávnnadit juohke háve go finan universitehtas. Du mielde johtá min máttuid čehppodat ain boahttevuhtii.

Lopuksi haluan toivottaa, kuten Jounikin venettä käsittelevässä lyhytelokuvassa, hyvää matkaa vene! Kuka tietää mihin matkasi vielä vie ja miksi – sanan molemmissa merkityksissä – vielä muututkaan.

Tutkijatohtori Áile Aikio