Hanke alkoi tilanteessa, jossa Tenojoen lohikannat olivat romahtaneet huolimatta voimassa olevasta Norjan ja Suomen välisestä sopimuksesta, sopimuksen toimeenpanon edellyttämästä tieteellisestä seurannasta sekä muista institutionaalisista järjestelyistä, joilla ongelmaa on yritetty ratkaista rajan molemmin puolin. Suojellakseen lohikantoja Norja ja Suomi päättivät kieltää lohenkalastuksen kokonaan Tenojoen vesistöalueella. Lohenkalastuksen täyskielto astui ensi kerran voimaan vuonna 2021, jonka jälkeen sitä on jatkettu vuosi kerrallaan ja tullaan todennäköisesti jatkamaan ehkä seuraavat viisi vuotta.

DEATNU-hankkeen tavoitteena on tarkastella Tenojoen lohikannan säätelypolitiikan tiedollisia päätöksentekokriteerejä. Tavoite on luoda kattava käsitys ongelmallisesta tilanteesta sekä tuottaa tietoa niin saamelaisen lohenhallinnan historiasta, nykytilasta ja tulevaisuudesta kuin luoda perustaa ymmärtää nykyisen lohipolitiikan tiedollisia päätöksentekokriteerejä. Pyrkimys on käytännön keinoja integroida erilaisia tietämyksiä lohipopulaatioiden ja ihmisyhteisöjen hyvinvoinnista. 

Lapin yliopiston tutkimusryhmän tehtävänä hankkeessa on kartoittaa tenojokilaakson saamelaisten tietoa ja tietämystä lohesta ja lohenkalastuksen ja niihin liittyvistä ongelmista. Tämänkaltaista tiedontuotantoa on pidetty välttämättömänä ensinnäkin siksi, että Norjan ja Suomen valtiot ovat sitoutuneet siihen, että paikallisten tietoa lohesta olisi juurrutettava osaksi lohenhallinnan tietoperustaa, koska se mahdollistaisi paremman ja kestävämmän Tenon lohipoliittisen hallinnan. Toisaalta kyse on tenonsaamelaisen lohestuskulttuurin turvaamisesta. Vaikka lohen suojelutarpeesta vallitsee vähintäänkin kohtuullinen yksimielisyys, lohipolitiikan muotoilua ja toimeenpanoa on arvosteltu. Kalastuskieltoa pidetään ongelmallisena etenkin siksi, että se iskee suoraan tenonsaamelaisen yhteiskunnan ytimeen.

Lohi ja lohenkalastus Tenossa ja sen sivuvesistöissä on ylläpitänyt tenonsaamelaista yhteiskuntaa jo vuosisatojen ajan. Lohenkalastus ja siihen liittyvä oheistoiminta ilmentävät vesistöaluetta asuttavien saamelaisyhteisöjen niin talouden, kulttuurin, politiikan kuin yhteisöelämän muotoja, tietoja ja taitoja. Lohensuojelussa ei siten ole kyse yksin lohesta, vaan myös saamelaisesta elämästä Tenojokilaaksossa. Lohenkalastuskiellon yksi positiivinen seuraus onkin ollut se, että se on tehnyt näkyväksi tenonsaamelaisen kulttuurin ja tarve sen suojelemiseksi on myös ääneenlausuttu valtiovallan tasolla.

Jo oikeastaan heti tutkimusprojektimme alusta alkaen meille tuli selväksi, että se, mitä tenonsaamelaisella kulttuurilla tarkoitetaan, on kovin kapea ja monin tavoin ongelmallinen. Esimerkiksi on sanottu, että tenojokilaakson saamelaisen kalastuskulttuurin jatkuvuuden voisi taata se, että paikalliset saavat kalastaa muita kalalajeja kuin lohta. Olisi ikään kuin saamelaisen lohestuskulttuurin ydin olisi sananmukaisesti kalastuksessa ja vain yksin kalastuksessa. Tämä on ilmennyt monin tavoin niin lohenkalastuskieltoa koskevissa julkisissa kannanotoissa kuin valtiovallan toimissakin.

Suomen valtion esimerkiksi päätti ottaa käyttöön uuden vapakalastusluvan Tenolle kompensoidakseen kalastuskiellon aiheuttamia ongelmia. Uusi lupa mahdollisti harrin pyynnin Tenolla, jota paikalliset olivat jo pidemmän aikaa toivoneetkin. Utsjoen kirkonkylän vesialueen osakaskunnan puheenjohtaja Hans Pieskin mukaan ”lohenpyyntiä se ei korvaa, mutta tuo jonkinlaista lohtua”, mutta katsoo, että ”aika laiha lohtu se kuitenkin on” (https://yle.fi/a/3-11874906) Tenolla kalastusoppaana toiminut Tero Ronkainen on puolestaan sitä mieltä, että kalastuskielto on ”saamelaiskulttuurinkin kannalta parempi vaihtoehto”. Hänen mukaan ”ensin pitäisi varmistaa kantojen elpyminen ennen kuin edes mietitään sitä, tarvitseeko kukaan lohenkalastustaitoa ja onko sitä kulttuuria ollenkaan tulevaisuudessa” (https://yle.fi/a/74-20096111).

Olemme päätelleet, että tämänkaltaiset puheenvuorot ja toimet ilmentävät sitä ongelmaa, mikä liittyy yleisempiin tapoihin ymmärtää esimerkiksi juuri saamelainen lohenkalastus kulttuurina. Helposti ajatellaan, että kalastuskulttuurin ydin on siinä, että kalastetaan. Kalastuskulttuuri olisi siten yhtä kuin kalastusvälineet ja -tavat sekä se, mitä kalastus kalastajalle merkitsee.

Kun olemme keskustelleet tutkimuskumppaniemme kanssa lohesta ja sen kalastuksesta, olemme oppineet, että tenonsaamelaisesta kulttuurista ei ole mielekästä puhua irrallaan niistä aineellisista, käytännöllisistä ja sosiaalisista suhteista, joiden osa se on. Samalla olemme ymmärtäneet, että paremman ja kestävämmän Tenon lohipoliittisen hallinnan kehittäminen edellyttää tenonsaamelaisen lohi- ja lohestuskulttuurin sanoittamista. Tämä on siksikin välttämätöntä, koska saamelainen tieto lohesta ja sen ympärille rakentuneesta paikallisesta maailmasta ei ole vastaavalla tavalla sanoitettua kuin mitä on lohta koskeva tieto, säädökset ja lait. Paikallinen tieto lohesta ei myöskään kohdennu pelkästään loheen lajina ja kalastukseen taloutena, kuten se luonnontieteellisesti ja hallinnollisesti tapahtuu. Saamelainen tieto lohesta ja sen kalastuksesta ilmentää paikallista syväkulttuurista maailmaa kokonaisuutena, eikä se siksi ole pelkästään yksi kulttuuriin kuuluva piirre, jonka voi korvata esimerkiksi jollakin toisella tekijällä, kuten esimerkiksi jollain muulla kalastusmuodolla.

Loppukeväästä 2023 kävimme keskustelemassa veneenrakentaja Jouni Laitin kanssa Tenon kalastuksesta. Muutaman tunnin mittaisen juttutuokion aikana Jouni opetti meille paljon tenonsaamelaisesta jokikulttuurista ja maailmasta, lohesta ja lohestuksesta sekä ennen kaikkea tenolaisesta veneestä ja sen rakentamisesta. Vaikka Jouninkin kertomuksia väritti sama huoli tenonsaamelaisen kulttuurin jatkuvuudesta mitä monien muidenkin tutkimuskumppaniemme puheista olemme kuulleet, hän terotti meidän mieliimme sen tosiasian, että ilman tenolaista jokivenettä ei ole tenonsaamelaista yhteiskuntaa. Tenolainen vene toisin sanoen on tenonsaamelaisen maailman keskiössä.

Jounin kanssa käymämme juttutuokion jälkeen jäimme miettimään, että meidän olisi tutkimushankkeessamme hyvä keskittyä yhdeltä osin tutkimaan tenolaista venekulttuuria osana paikallista lohen ja lohenkalastuksen maailmaa. Varovaisesti mieliimme hiipi ajatus, entäpä jos ehdottaisimme Jounille sellaista projektia, että me ostamme häneltä perinteisen tenolaisen jokiveneen ja dokumentoisimme sen valmistuksen vaihe vaiheelta. Ajattelimme myös, että vene olisi hyvä saada sen valmistuttua esille paikkaan, missä se olisi suuren yleisön nähtävillä.

Samaan aikaan projektissa Máhtut – Saamelainen tieto ja käytännöt vihreän siirtymän aikakaudella, jota rahoittaa Interreg Aurora ja jossa Suomen puolelta ovat mukana Lapin yliopisto sekä Saamelaisalueen koulutuskeskus, oli myös yhteistyötä Jounin kanssa.  Jouni on ollut keskeinen tiedonhaltija ja asiantuntija esimerkiksi kalan suolausnelikoita suunniteltaessa ja valmistettaessa.  Máhtut – hankkeen tavoitteena on tallentaa ja tukea saamelaista perinteistä tietoa ja käytäntöjä.  Alkoi vaikuttaa itsestään selvältä, että tässä olisi hieno kohta kahden hankkeen tehdä yhteistyötä tenolaisen tiedon, taidon ja kulttuurin puolesta

Ja niinhän siinä sitten kävi niin kuin usein käy: mitä enemmän ideaa pyörittelimme, sitä paremmalta se alkoi tuntua. Niinpä päätimme hypätä suoraan syvään päätyyn ja soittaa Jounille, mitä hän ajattelisi tällaisesta ideasta.

Vielä hieman epävarmana ideamme hyvyydestä soitin kesäkuussa 2023 Jounille ja selostin, mitä olemme ajatelleet. Ilokseni Jouni piti ideamme erinomaisena ja sanoi, että ilman muuta näin teemme. Puhelun aikana Jouni kertoi, millaisen veneen hän haluaisi tehdä ja mitä se käytännössä tarkoittaa. Sovimme, että hän tekee perinteisen tenolaisen mäntylautaisen sauvontaveneen mukaan lukien kaikki siihen kuuluvat välineet, kuten sauvoimen, airot, perämelan ja äyskärin. Veneenrakentamisen hän aloittaisi seuraavana keväänä keräämään metsästä tarvittavat materiaalit. Me puolestaan sitouduimme olemaan paikalla kaikissa veneenrakentamisen vaiheissa kameroinemme. Lisäksi lupasimme etsiä asianmukaisen paikan, mihin vene tulee sen valmistuttua esille, sekä tekemään veneenrakennusta dokumentoivan lyhytdokumentin. Puhelun lopuksi Jouni vielä vakuutti, että nyt tehdään erittäin kaunis vene, jolle hän lupaa sadan vuoden takuun.

Tutkimustyö on siinä mielessä samankaltaista kuin mikä tahansa työ, että kaikki työtehtävät eivät ole aina mielekkäitä ja joskus taas on hommia, jotka saavat unohtamaan, että kyse on työstä, jota tekee palkkaa vastaan. Veneprojekti Jounin kanssa on ollut juuri tällainen.

On ollut todella etuoikeutettu olo, että olemme saaneet tehdä tämän projektin Jounin kanssa. Jo yksin se, että olemme saaneet seurata, miten Jouni on venettä työstänyt, on ollut enemmän kuin mitä olemme koskaan edes ajatelleet kokevamme. Veneenrakentamisen yhteydessä pitämissämme juttu- ja kahvituokioissa olemme Mikon kanssa oppineet niin paljon tenonsaamelaisesta lohi- ja lohestusmaailmasta kuin mitä uskalsimme edes ajatella.

Vaikka välillä Mikkoa vissin tuskastuttikin se, että me Jounin kanssa juutuimme kesken kaiken videointien puhumaan pitkään ja hartaasti milloin mistäkin, vene valmistui ajallaan. Alkukeväästä alkanut veneen rakennusprojekti päättyi juhannuksen tienoilla, kun Jouni soitteli, että vene on nyt valmis. Lopputulos todellakin hiveli silmää, eikä meillä ollut mitään syytä epäillä, kun Jouni sanoi, että ”tästä tuli hyvin kalastava vene, kalaisa vene, kun se on sen mallinen vene”.

Tänään siis juhlimme sitä, että Jounin rakentama vene on otettu osaksi Lapin yliopiston taidekokoelmaa ja saanut arvioisensa paikan olla esillä yliopiston tiloissa. Tämä on siksikin merkityksellistä, että instituutiona yliopisto on tieteen, tiedon ja totuuden palveluksessa. Jounin rakentama tenolainen jokivene on sekin tietoa ja tietämistä, ja siksi on luontevaa, että vene tulee osaksi yliopistoa.

Pitkästä ja sulavalinjaisesta muodostaan tunnettu tenolainen jokivene perustuu ikimuistoiseen ja sukupolvien käytännöissä koeteltuun yhteisölliseen tietoon joesta ja siellä liikkumisesta. Lohiveneessä ja sen muodossa ja materiaaleissa on läsnä yhteisö venettä käyttävänä kulttuurina. Veneen rakentaminen on siten paitsi luonnon materiaalien työstämistä myös ihmisen yhteisöllisen toimintakyvyn ja -mahdollisuuksien työstämistä ja laajentamista. Vene konkretisoikin tenonsaamelaisen yhteisön aiemman tiedollisen ja taidollisen kokemuksen, yhteisölliset suhteet ja toiminnan sekä auttaa yhteisöä muistamaan ne myös jatkossa ja suuntaamaan siten kohti tulevaa. Lisäksi se tietysti kertoo Jounin ainutlaatuisesta veneenrakentamistaidosta ja -tiedosta. Tästä kaikesta tietämisestä ja taidoista vene on mitä väkevin todiste.

Lopuksi haluan vielä palata alun pohdintoihini tenonsaamelaisen kulttuurin sanoittamisen tärkeydestä. Tenonsaamelainen jokivene on paitsi kulku- ja kalastuväline myös voimallinen tenonsaamelaisen kulttuurin symboli. Se itsessään tuottaa tenonsaamelaisen yhteisön, joka tunnistaa veneestä ja sen muodosta ja yksityiskohdista tenonsaamelaisen maailman ja yhteiskunnan.

 Lisäksi vene itsessään todentaa tenonsaamelaisen kulttuurin läsnäolon ajassa ja tilassa. Tähän on monta syytä: ensinnäkin yksikään toinen venetyyppi ei ole pystynyt tenolaista jokivenettä korvaamaan, toiseksi tenolaisen jokiveneen valmistus on ollut ja on yhä pääosin saamelaisten hallussa, ja kolmanneksi valtakulttuuri ei ole pystynyt tenolaista venettä kolonalisoimaan ja kaupallistamaan, kuten on käynyt vaikkapa Amerikan alkuperäiskansojen kanootille ja kajakille. Tenolainen jokivene on pysynyt saamelaisten hallussa ja siksi se omalla olemassaolollaan kertoo tenonsaamelaista yhteiskunnasta, vaikka valtakulttuurit ovatkin yrittäneet korvata Tenojokilaakson maailman omilla merkeillä ja merkityksillä. Tässä laajemmassa kontekstissa voimme tunnistaa ja tunnustaa tenolaisen veneenrakentamisen arvon ja ymmärtää, miksi niin tenolaista venettä kuin veneenrakennustaitoakin on tärkeä ylläpitää ja juhlistaa. Tämä on ollut se oppi, minkä Jouni ja Eeva ovat meille opettaneet. En oikein keksinyt riittäviä sanoja ilmaisemaan kiitollisuuttamme Jounille ja Eevalle, joten joudun toteamaan vain lyhyesti, että kiitos teille kaikesta oppimastamme, ystävällisyydestänne ja yhteistyöstä!

Professori Jarno Valkonen

DEATNU – Bringing institutional virtues into governance: Integrating the scientific, indigenous and local knowing in Teno river salmon policy and administration